Multimek on asiantuntijoiden ja ammattilaisten klusteri, jolla on vetovoimaa. Rekrytoimme jatkuvasti uusia osaajia joukkoomme, joten tule mukaan rakentamaan huomispäivän ratkaisuja kanssamme.
Multimek on vakaa ja reilu työnantaja, jonka palveluksessa tehdään pitkiä työuria mielekkäissä tehtävissä.
Meille hyvät työntekijät ovat kultaakin kalliimpia. Haluamme osoittaa arvostuksemme kilpailukykyisellä palkkauksella ja reiluilla työntekijäeduilla.
Henkilöstömme ammatillinen kehittäminen on osa arkeamme, ja sillä varmistamme tyytyväisten työntekijöittemme aseman oman alansa huippuosaajina.
Multimek
työnantajana
Multimek on kansainvälisesti toimiva raskaan konepajateollisuuden konserni, joka työllistää tällä hetkellä yli 200 alansa ammattilaista. Meillä tehdään tyypillisesti pitkiä työuria, koska pystymme tarjoamaan mielekästä ja kunkin osaamisprofiiliin nähden riittävän haasteellista työtä.
Multimekillä rohkaistaan oman ammattitaidon jatkuvaan kehittämiseen. Tekemämme osaamiskartoitukset ja koulutussuunnitelmat auttavat meitä vahvistamaan henkilöstömme moniosaamista ja varmistamaan tuotannon laadun.
Arvomme
Meille on kautta Multimekin historian ollut tärkeää, että kaikki toimintamme perustuu kunnioitukselle ja vastuullisuudelle. Toimimme kansainvälisessä ympäristössä ja meille jokainen asiakas ja henkilöstömme jäsen on yhtä tärkeä.
Vastuullisuus tarkoittaa meille tekoja ympäristön, hyvinvoinnin ja oikeudenmukaisuuden puolesta. Tulevaisuus rakennetaan tänä päivänä, ja siksi emme voi tehdä lyhytnäköisiä kestämättömiä ratkaisuja.
Olemme kiinnittäneet erityistä huomiota siihen, että prosessimme muuttuvat koko ajan ympäristöystävällisemmiksi. Käytäntö on osoittanut, että niin henkilöstömme kuin sidosryhmämmekin pystyy seisomaan kanssamme yhtenä rintamana yrityksemme arvojen takana.
Liity joukkoomme
Lähetä avoin hakemuksesi meille. Olemme sinuun yhteydessä pian, kun olemme vastaanottaneet hakemuksesi.